Opetuksen, tai ainakin kieltenopetuksen saralla, käsite toiminnallisuus tuntuu olevan yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein käsite tällä hetkellä. Itseäni tämä aihe mietityttää viikoittain ja lyhyessä blogissa asian keskusteluttaminen voikin olla turhan haastavaa.

Jos tarkastellaan, mitä OPS sanoo aiheeseen liittyen, niin loppujen lopuksi aika vähän konkretiaa. Sosiaalista mediaa kun seuraa, on toiminnallisuus ihan kärkikäsitteitä. Toiminnallisuus on jotain, mitä jokaisen peruskoulun kieltenopettajan tulee toteuttaa omassa opetuksessaan.

Kuinka hyvä käsitys meillä on siitä, mitä toiminnallisuus oikeastaan on – tai paremminkin pitäisi olla? Vetämissäni koulutuksissa huomaan opettajien ajatusten olevan sellaisissa tehtävissä, missä peppu irtoaa penkistä, eli fyysinen liike on vahvasti osa toiminnallisuutta. Nopeasti verkosta haettuna nousee esimerkeiksi leikit, pelit, fyysinen liike/liikkuminen, draama, eri aistien käyttö, kokemukset ja ongelmanratkaisu. Puhutaan myös yhteistyöstä, teemapäivistä, tapahtumista ja leirikouluista.

Aikana, jolloin etenkin kielenopetuksen ”toiminnallisia tehtäviä” jaetaan aktiivisesti erilaisissa ryhmissä, haluaisin herätellä jokaista miettimään, mistä oikeasti on kyse. Ja millä perusteella? Opettajan kokemusperäinen tehtävän käyttö on totta kai arvokasta tietoa, mutta usein subjektiivista, eikä välttämättä tutkittuun tietoon perustuvaa. Työmäärän lisääntyvässä paineessa ei ehkä pysähdytä miettimään, miten lainattu tehtävä edistää oppimista tai kielitaitoa.

Jos edellä mainittua listaa katsoo, eikö melkein kaikki tekeminen ole tavalla taikka toisella toiminnallista? Onko sitten väliä, miten opetusta toteutetaan toiminnallisesti, käykö mikä tahansa leikki, peli, draama jne.?

Oma taustani on monikielisessä opetusohjelmassa, kielikylvyssä, ja ymmärrän toiminnallisuuden kahdella tavalla, toisaalta tutkimukseen perustuvana pedagogisena toimintana ja toisaalta kielitaitona. Peruslausahdus kielikylvyssä on, että ”kieli on väline, ei vain opetuksen kohde” ja tuo lausahdus vie meitä pitkälle. Kielikylvyssä ei-kielellinen oppiaine opetetaan lapselle vieraalla kielellä, jolloin äidinkielen kaltaisia resursseja ei ole käytettävissä. Silloin ei jää jäljelle muuta vaihtoehtoa kuin hyödyntää ihan kaikki olemassa olevia opettajan, oppilaan ja fyysisen tilan resursseja, jotta sisältö saadaan välitettyä. Täytyy muistaa, että kielikylvyssä on samat opetussuunnitelmalliset tavoitteet kuin ns. normaalikoulussa.

Suomessa vieraan kielen omaksumisen (en. Second Language Acquisition) alaan kuuluvaa tutkimusta on tehty laajasti jo pitkään. Tuo tutkimustieto tarjoaa valtavan määrän laadukasta tietoa, ja sitä tulisi mielestäni hyödyntää paljon enemmän.

Kielikyvyssä ja monikielisyystutkimuksessa tutkimusperustaisia tehtäviä leimaa tietyt piirteet, joita mielestäni on hyvä tarkastella myös omien tehtävien osalta. Muutamia piirteitä, mitä voit omista tehtävistäsi tarkastella:

  • millä tavoin tehtävä herättää yksilön kiinnostuksen ja sitoutumisen? Motivaatio on vahvempi, jos tehtävä tuo esille yksilön ja hänen omat ajatuksensa.
  • Kuinka hyvin tehtävä antaa mahdollisuuden sellaiseen kielen käyttöön, jossa kielellä on aito vuorovaikutuksellinen merkitys, on senhetkinen kielitaito kuinka rajattua tahansa?
  • Entä eri aivoalueiden aktivointi? Kuinka hyvin tehtävä aktivoi A) aivojen eri osa-alueita ja B) kognitiota?
  • Saako oppilaasi tehdä omalle ikäkaudelleen sopivia, vaikka edes pieniä valintoja? Silloin kuin meillä on tunne siitä, että saamme itse olla vaikuttamassa siihen, mitä ollaan tekemässä, sitoudumme tehtävän tekemiseen vahvemmin.

Kiteytyykö tehtäväsi käsitteisiin: innostusta/iloa herättävä, yksilön motivaatiota nostattava, kognitiivisesti haastava, vuorovaikutuksellista, yhteistoiminnallista, vain muutamia mainitakseni?

Selatessani sosiaalista mediaa en juurikaan törmää keskusteluihin toiminnallisesta kielitaidosta. Toiminnallisella kielitaidolla tarkoitetaan kielenkäyttöä, jolla on aito vuorovaikutuksellinen merkitys; voidaan osallistua vuorovaikutukseen, toimia yhdessä muiden kanssa ja ratkoa ongelmia, sen sijaan että kieltä tarkasteltaisiin pieninä palasina. Jos ajatellaan kielten varhentamista, joka ensi lukuvuonna alkaa kaikissa kouluissa, painotetaan sielläkin kielen vuorovaikutuksellisuutta. Toivottavasti kieltenopetus muuttuu pedagogisesti kantamaan läpi peruskoulun varhennuksen tavoitteille ja periaatteille.

Jos haluat testata (todennäköisesti) uutta, myöskin toiminnalliseksi luokiteltavaa lähestymistapaa omiin tehtäviisi (oppikirja, somesta lainattu tai itse keksitty), voit kriittisesti tarkastella, kuinka haastavia tehtäväsi ovat oppijan kognitiolle. Kieltenopetuksen tehtävät ovat joidenkin lähteiden mukaan 60-70 % kahden alimman tason haastavuustasolla. Cummins (1984) ja sen jälkeen moni muu muistuttaa, että kieltenopetuksessa tehtävät voisivat olla kognitiivisesti paljon haastavampia, vaikka kielitaitotaso olisikin melko rajallinen. Miltä oma opetuksesi näyttää?

Bloom

Bloomin kognition taksonomia